Valitsin artikkelikseni SUPER 8/13 lehden artikkelin s.23-25 Kiusaaja kaipaa syliin teksti Antti Vanas
Artikkeli kertoi siitä kuinka rangaistukset eivät kuulu varhaskasvatukseen, vaan siellä lapsille olisi tarkoitus opettaa vaihtoehtoisia toiminta tapoja. Pienet lapset ovat opettelemassa moraalin, itsehillinnän, empatian ja agression hallinnan taitoja ja tämä vie jokaisella lapsella oman aikansa.
Artikkelissa kerrottiin myös siitä kuinka lapset "pelaavat" sillä kuka saakaan kutsun syntymäpäiville ja kuka ei. Artikkelissa oli hyödyllisiä toiminta ohjeita päiväkotiin kiusaamisen paljastuuta.
Valitsin kyseisen artikkelin se puhuttelevan otsikon takia. Ja mielestäni se kehittää minua ammattiini ja muuttaa asennetta kiusaamista kohtaan koska sen luettuani muistin taas senkin puolen että kiusaaja saattaa toiminnallaan hakea vai aikuisen huomiota ja lapse ei välttämättä osaa edes hakea aikuisen huomiota muulla keinoin. Artikkeli antoi myös ajattelemisen aihetta siitä että kiusaamiseen pitää puuttua mutta keinoja on muitakin kuin ragaistus. Rankaiseminen ei aina saa aikaiseksi toivottua lopputulosta, lapsen toiminnalle pitää asettaa rajat mutta ei välttämättä rangaistusten uhalla.
Tärkeimpänä mieleeni jäi se että huonosti käyttäytyvän lapsen saa ottaa syliin ei syllin ottamista tarvitse pelätä.
Lähihoitajaopiskelijan portfolio viimeisen opiskeluvuoden erikoistumisopinnoista. Ja kertomus hänen kasvustaan ammattiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

13. huhtikuuta 2014
12. huhtikuuta 2014
Eettiset podinnat
SYKSY 2013
"ihmisarvon kunnioittaminen
"ihmisarvon kunnioittaminen
Lähihoitajan työ perustuu ihmisarvon ja elämän kunnioittamiseen. Jokaisella
ihmisellä tulee olla elämäntilanteesta riippumatta mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen
sekä oikeus hyvään ja arvokkaaseen elämään. Lähihoitaja hoitaa työssään
hyvin ja arvokkaasti jokaista ihmistä, puhutellen ja kohdellen häntä ainutkertaisena
yksilönä. Hän kunnioittaa ja suojaa ihmisen yksityisyyttä ja omaisuutta
huomioiden kunkin henkilökohtaiset elämänarvot ja elämäntyylit. Lähihoitaja
puhuttelee potilasta ja asiakasta hänen toivomuksensa mukaisesti."
Ihmisarvon kunnioittaminen on tullut minulle eettisenä periaatteena hyvin läheiseksi olen kaksi kesää työskennennellyt entisten alkoholistejen parissa. siellä on hyvin tärkeää mustaa että ehidän kanssa eletään tässä ja nyt. Alkoholin käyttö on jäänyt taakse katkolla käymisen takia. mutta halu juoda on useilla yhä tallella.
Osa on saattanut jättää lapset kotiin ja lähtenyt baariin juomaan, joku on saattanut juoda ison maatilan. Heidät on opittava kohtaamaan kuitenkin ihmisinä jotka yrittävät jatkaa elämää näillä korteilla eteenpäin jotka heillä nyt on. Olen oppinut sen että tuomistemalla en heitä ainakaan pysty auttamaan.

"vastuullisuus
Lähihoitaja vastaa työryhmän jäsenenä omasta työstään ensisijaisesti asiakkaalle,
potilaalle ja työnantajalle sekä huolehtii oman ammattitaitonsa ylläpitämisestä.
Hän kantaa eettisen vastuun työhönsä liittyvistä päätöksistä. Hän vastaa
omalta osaltaan asiakkaiden ja potilaiden sekä työympäristön turvallisuudesta.
Lähihoitaja toimii luottamuksellisesti ja noudattaa salassapitovelvollisuutta."
Olen työelämän kautta saanut ja joutunut ottamaan ja kantamaan vastuun tekemistäni päätöksistä. Olen vastuussa työssäni siitä että jokainen saa hoitoa ja heidän tarpeensa huomioidaan. On tärkeää että vaikka olisi kiire niin työ pitää pystyä tekemään huolella ja kunnioittavasti. Huolellisuus on tärkeä mustaa lääkeiden jaossa kenelle mekiään mikäkin lääke ja jos et ole täysin varma kuuluuko jokin lääke sittenkään asiakkaalle voit aina sen varmistaa.
Vastuullisuus sisältää hyvin oleellisesn osan lähihoitajan työnkuvaa. Tiedämme paljon asioita jotka voisivat aiheuttaa henkilöille häpeää tai muuta k'ärsimystä tullessaan julki. Olemme saamme osaksemme asiakkaiden kertoman paäljon tietöa henkilöiden menneisyydestä jota he saattavat peitellä jopa ystävä piiriltään. On kunnia olla tietoinen niin paljosta mutta se vaatii myös suurta vastuuta siitä että muistai aina mitä puhut, miten puhut ja kenelle puhut.
Vastuullisuudesta tulee mieleen se että tee niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän ja tee niin että voit kertoa asiat tehneesi huolella. Ole ylpeä siitä mitä teet.
KEVÄT 2014
Eettiset periaatteeni ovat kuluneen vuoden aikana pysyneet hyvin samankaltaisina kui syksyllä VASTUULLISUUTEEN on tullut kylläkin lästtävää salassapidon osalta.
Olen harjoittelussa omalla koti paikkakunnallani jossa tunnen lasten vanhempia entuudestaan. Minulta on tultu utelemaan tosen perheen asioita. Olen yleensä joko vaihtanut puheenaihetta tai sitten olen todennut että en voi asiaa kommentoida ja vedonnut vaitolovelvollisuuteen.

30. maaliskuuta 2014
Mukkula projekti, osa.2
Nyt on toinen kerta toteutusta ohi. Se meni mielestäni paremmin kuin edellinen kerta. Lapset jaksoivat paremmin kekittyä ohjeisiin ja ohjaajana oli mukavempi toimia kun lapsia ja aikuisia oli vähemmän, ryhmän jakauduttua puoliksi. Koen jakautumisen helpottaneen ryhmän keskinäistä työnjakoakin. Päätimmä käyttää vastuuvetäjää jota toiset avustavat ja tukevat. Vastuuvetäjän tehtävänä oli pitää huolta siitä että Pysyisimme aikataulussa ja lapset olisivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Molemmissa pisteissä oli omat vastuuvetäjät
Suunnitelmamme toimintaan oli seuraava. Jakaisimme luokan puoliksi jonka jälkeen toinen puoli luokkaan ja toinen 1/3osaan liikunta salissa. Luokassa lapset tekivät piirrustukset aiheesta "missä minä olen hyvä?" ja liikunta salissa otimme parini kanssa, liikunnallisia leikkejä.(mm. lipunryöstö eli tötsänryöstö ja kotkat ja kottaraiset, sekä lastentoiveesta toffee) Olimme parini kanssa tehneet työnjaoksi seuraavan: Minä joka osasin lipunryöstön säännot paremmin ohjasin sen ja hän joka osasi kotkat ja kottaraiset leikin ohjasi sitä ja toffeen ohjasimme yhdessä lasten avustuksella.
Tavoitteet lapsille:
- lapset oppivat ottamaan toisensa huomioon
-lapset oppivat hyväksymään toistensa erillaisuuden
Tavoitteet ohjaajille:
-Selkeä työnjako
-Kun yksi ohjaa, muut keskittyvät ryhmän hallintaan.
-Meillä on toimintaamme selkeät ohjeet.
Huomioimme suunnitellessame toimintaa edellisen kerran havaintoja siten. että osasimme asettaa tavoitteet paremmin kyseisiile lapsille sopiviksi kun tiesimme heistä enemmän.Toimintaa suunnitellessa otimme huomioon, että lapsi ryhmä on hyvin riehakas eikä oikeen tahtonut pysyä paikallaan. Näimpä pätimme jakaa ryhmän puoliksi. 2ojaajaa oli puolikkaan ryhmän kassa luokasssa ja ja minä ja parini liikuntasalissa toisen puolikkaan kanssa.
Havaitsi että ryhmässä on selkeästi muutama liikunnallisempi lapsi jotka innostuivat leikestä. Kaikille leikit kuitenkin sopivat. Huomioitavaa myös oli että. osa ryhmän lapsista vaati selkeät lyhyet ja ytimekkäät ohjeet osatakseen toimia. Jotkut oppilaista turhautuivat aika äkkiä, jos peli/leikki ei sujunut niin kuin he itse halusivat. Itkultakaan emme välttyneet, eräälle lapselle pettymys oli kova kun pelissä ei voittoa saatukkaan omalle joukkueelle. Haikki kuitenkin jatkoivat matkaa meidän pisteeltä hymyssä suin ja lapset tykkäsivät kun pääsivät pelaamaan heille tuttua toffee leikkiä.
Itsestäni olen mukkulan kautta oppinut, että kuuntelen nyt takemmin toisten mielipiteitä. Ja ymmärrän nyt että omalla äänen käytölläni on merkitystä, siihen miten minua kuunnellaan ja totellaan. Kertojen myötä olen oppinut antamaan tilaa muillekkin ja jättäytymään välillä taka-alalle. Olen onnellinen että tuli lähdettyä mukkula projektia toteuttamaan. Olen kasvanut ihmisenä tämän projektin ja koko koulutusohjelma vuoden aikana. Ihottaa vain kun olen stressin ja väsymyksen takia kasannut asioita tähän viimetippaan. Jos olisin nämäkin tehnyt loppuun silloin kun ne tehtväksi on tulleet ja kun ne on aloitettu olisin voinut stressi kerointani pienentää.

8. syyskuuta 2013
Mukkula projekti, osa 1.
Eka käynti mukkulassa on nyt sitten ohi. Vatsan pohjassa oli ennen paikalle menoa pieni terve kutina, niin kuin aina ennen jotain uutta kuuluu mielestäni ollakkin. Ensimmäisen kerran tavoitteet olivat ryhmällämme seuraavanlaiset: -Lapset tutustuisivat meihin ja oppisimme toistemme nimet
- Lapset innostuistuisivat toimimaan
- Lapsilla ja meillä olisi hauskaa
Minun henkilökohtaiset tavoitteet päivälle olivat:
- Tutustuisin lapsiin ja oppisin edes muutaman nimen
- Oppisin miten kyseinen lapsiryhmä lähtee toimintaan mukaa
Toimintamme koostui tutustumis leikistä jonka uusimme myös toiminnan lopuksi ihan vain nimien kertaamisen vuoksi. Pelasimme tuttuja ulkoleikkejä polttopalloa, väriä ja peiliä, sekä vessanpönttö hippaa. Takoituksenamme oli pelata vielä tervapataa, mutta aikamme oli niin lyhyt että jätimme sen suosiolla pois ohjelmasta. Lopetimme toimintamme että jaoimme lapset pienempiin ryhmiin ja keräsimme niissä ryhmissä palautteen ja toiveet seuraaville kerroille. Seuraavilla kerrolla meiltä toivottiin mm. toffeeta, hippaa ja jalkapalloa.
Tavoitteemme täyttyivät hyvin, mutta nimien oppimisessa on annettava itselleen anteeksi. en vain voi oppia 15nimeä ja kasvoa 45minuutissa. Seuraavalla kerralla on muistettava selkeästi katkaista kaikki muu toiminta ohjeidenannon ajaksi.
Sitten koulutehtävän pariin:
Mitä on lapsihavainnointi?
Lapsihavainnoinnilla tarkooitetaan erillaisia tapoja jolla pyritään saamaan mahollisimman paljon ja madollisimman todenmukaista tietoa lapsesta. Havainnoimalla kerätään monenmoista tietoa lapsen kehityksestä, toiveista, tarpeista, mielipiteistä ja tarpeista.
Lapsihavainnointia voi tehdä monella eri tavalla. Yleisintapa on seurata lapsia ja kirjoittaa havainnointinsa ylös paperille. Havinnoitia voi tehä myös juttelemalla lapsen ja lapsen vanhempien kanssa, sekä lapsen töiden ja toimien dokumentoimalla.
Havainnoituja asiota voi käyttää apuna seuraavan toimintakerran suunnitelussa. Voi vaikka jonkun mieluisan asian avulla kehittää jotain asiaa joka sujuu hiukan heikommin.
Projektimme aikana tekemäni havainnot?
Projektimme aikana huomasin että ryhmässämme on eräs poika jota hiukan syrjitään ja kiustaan. Hän ei osannut kaikkinen nimiä ja puhui hiukan epäselvästi. Ryhmän tytöistä sai hiukan ujon vaikutelman, mutta mukaan toimintaan ne lähtivät silti innolla. Ryhmän pojat puolestaan olivat oikein kunnon vilpereitä jotka olivat kokoajan menossa ja tekemässä jotain. Ryhmämme on kaiken kaikkiaan innokas ja helposti mukaan lähtevä. Seuraavilla kerroilla mielestäni on kiinnitettävä huomiota siihen että kaikki otetaan huomioon ja kaikkia kuinnoitetaan omana itsenään.

Tilaa:
Kommentit (Atom)