12. huhtikuuta 2014

Eettiset podinnat

SYKSY 2013

"ihmisarvon kunnioittaminen
Lähihoitajan työ perustuu ihmisarvon ja elämän kunnioittamiseen. Jokaisella
ihmisellä tulee olla elämäntilanteesta riippumatta mahdollisuus kasvuun ja kehitykseen
sekä oikeus hyvään ja arvokkaaseen elämään. Lähihoitaja hoitaa työssään
hyvin ja arvokkaasti jokaista ihmistä, puhutellen ja kohdellen häntä ainutkertaisena
yksilönä. Hän kunnioittaa ja suojaa ihmisen yksityisyyttä ja omaisuutta
huomioiden kunkin henkilökohtaiset elämänarvot ja elämäntyylit. Lähihoitaja
puhuttelee potilasta ja asiakasta hänen toivomuksensa mukaisesti."

Ihmisarvon kunnioittaminen on tullut minulle eettisenä periaatteena hyvin läheiseksi olen kaksi kesää työskennennellyt entisten alkoholistejen parissa. siellä on hyvin tärkeää mustaa että ehidän kanssa eletään tässä ja nyt. Alkoholin käyttö on jäänyt taakse katkolla käymisen takia. mutta halu juoda on useilla yhä tallella.
Osa on saattanut jättää lapset kotiin ja lähtenyt baariin juomaan, joku on saattanut juoda ison maatilan. Heidät on opittava kohtaamaan kuitenkin ihmisinä jotka yrittävät jatkaa elämää näillä korteilla eteenpäin jotka heillä nyt on. Olen oppinut sen että tuomistemalla en heitä ainakaan pysty auttamaan.


"vastuullisuus
Lähihoitaja vastaa työryhmän jäsenenä omasta työstään ensisijaisesti asiakkaalle,
potilaalle ja työnantajalle sekä huolehtii oman ammattitaitonsa ylläpitämisestä.
Hän kantaa eettisen vastuun työhönsä liittyvistä päätöksistä. Hän vastaa
omalta osaltaan asiakkaiden ja potilaiden sekä työympäristön turvallisuudesta.
Lähihoitaja toimii luottamuksellisesti ja noudattaa salassapitovelvollisuutta."

Olen työelämän kautta saanut ja joutunut ottamaan ja kantamaan vastuun tekemistäni päätöksistä. Olen vastuussa työssäni siitä että jokainen saa hoitoa ja heidän tarpeensa huomioidaan. On tärkeää että vaikka olisi kiire niin työ pitää pystyä tekemään huolella ja kunnioittavasti. Huolellisuus on tärkeä mustaa lääkeiden jaossa kenelle mekiään mikäkin lääke ja jos et ole täysin varma kuuluuko jokin lääke sittenkään asiakkaalle voit aina sen varmistaa.
 Vastuullisuus sisältää hyvin oleellisesn osan lähihoitajan työnkuvaa. Tiedämme paljon asioita jotka voisivat aiheuttaa henkilöille häpeää tai muuta k'ärsimystä tullessaan julki. Olemme saamme osaksemme asiakkaiden kertoman paäljon tietöa henkilöiden menneisyydestä jota he saattavat peitellä jopa ystävä piiriltään. On kunnia olla tietoinen niin paljosta mutta se vaatii myös suurta vastuuta siitä että muistai aina mitä puhut, miten puhut ja kenelle puhut.

Vastuullisuudesta tulee mieleen se että tee niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän ja tee niin että voit kertoa asiat tehneesi huolella. Ole ylpeä siitä mitä teet.

KEVÄT 2014

Eettiset periaatteeni ovat kuluneen vuoden aikana pysyneet hyvin samankaltaisina kui syksyllä VASTUULLISUUTEEN on tullut kylläkin lästtävää salassapidon osalta.

Olen harjoittelussa omalla koti paikkakunnallani jossa tunnen lasten vanhempia entuudestaan. Minulta on tultu utelemaan tosen perheen asioita. Olen yleensä joko vaihtanut puheenaihetta tai sitten olen todennut että en voi asiaa kommentoida ja vedonnut vaitolovelvollisuuteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti