13. huhtikuuta 2014

Artikkeli

Valitsin artikkelikseni SUPER  8/13 lehden artikkelin s.23-25 Kiusaaja kaipaa syliin teksti Antti Vanas

Artikkeli kertoi siitä kuinka rangaistukset eivät kuulu varhaskasvatukseen, vaan siellä lapsille olisi tarkoitus opettaa vaihtoehtoisia toiminta tapoja.  Pienet lapset ovat opettelemassa moraalin, itsehillinnän, empatian ja agression hallinnan taitoja ja tämä vie jokaisella lapsella oman aikansa.
Artikkelissa kerrottiin myös siitä kuinka lapset "pelaavat" sillä kuka saakaan kutsun syntymäpäiville ja kuka ei. Artikkelissa oli hyödyllisiä toiminta ohjeita päiväkotiin kiusaamisen paljastuuta.

Valitsin kyseisen artikkelin se puhuttelevan otsikon takia. Ja mielestäni se kehittää minua ammattiini ja muuttaa asennetta kiusaamista kohtaan koska sen luettuani muistin taas senkin puolen että kiusaaja saattaa toiminnallaan hakea vai aikuisen huomiota ja lapse ei välttämättä osaa edes hakea aikuisen huomiota muulla keinoin. Artikkeli antoi myös ajattelemisen aihetta siitä että kiusaamiseen pitää puuttua mutta keinoja on muitakin kuin ragaistus. Rankaiseminen ei aina saa aikaiseksi toivottua lopputulosta, lapsen toiminnalle pitää asettaa rajat mutta ei välttämättä rangaistusten uhalla.

Tärkeimpänä mieleeni jäi se että huonosti käyttäytyvän lapsen saa ottaa syliin ei syllin ottamista tarvitse pelätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti